Päivä 121 – Hyvää Uutta Vuotta!

Nyt tulee nopee.

Meikäläisen etuoikeudeksi on jäänyt kaikenmoiset toivottelut täällä blogissa. Siispä räjähtävän huikeaa vuodenvaihdetta kaikelle kansalle! Varokaa raketteja! Ja tehkää oikein superturhia lupauksia, ettei tarvi mitään oikeaa, aitoa rikkoa. :)

Täällä vuodenvaihde kuluu työn merkeissä. Saatiin toinen duuni siivouksen rinnalle. Ollaan karjapaimenina baarikierroksilla. Eilen aloitettiin ja tänään jatkuu. Ohessa kuva eiliseltä.


Kirjoitan lisää ensi vuoden puolella. Halihali pusipusi!

Päivä 117 – Joulusta selvitty

Meidän joulussa oli paloja niin suomalaisesta kuin australialaisestakin joulusta. Paikallisilla joulu alkaa vasta joulupäivänä ja aatto on normaali työpäivä, mutta me otimme jouluun varaslähdön ja aloitimme sen suomalaiseen tyyliin jo aattona. Meidän aattopäivän ohjelmaan kuuluivat piparien koristelut sekä joululaulut. Nanna oli yrittänyt metsästää kaupasta tummimmat piparit, ne eivät ihan suomalaiseen tummuuteen yltäneet (edes mikrolämmityksen jälkeen), mutta silti ajoivat asiansa oikein mallikkaasti.

Piparien koristelua jouluaattona.

Tapaninpaivana koristeltu pipari buffet-keksin pohjalle muistutti jo vahan enemman variltaan perinteista piparia.

Lisäksi Nanna oli hakenut netistä tunnetuimpien suomalaisten joululaulujen sanat, jotta saisimme oikein kuuluvasti kajauttaa joululauluja ja pääsisimme näin paremmin joulutunnelmaan käsiksi. Valitettavasti me molemmat tulimme jouluksi kurkkukipuun, mutta silti suomalaisia joululauluja ja joulua oli niin ikävä, että vielä viimeisilläkin äänenrippeillä yritimme niitä täällä laulaa. Ja kyllä se joulutunnelma sieltä vihdoin löytyi!

Aattoillaksi Riitta tuli hakemaan meidät heille jouluillalliselle. Illallistamassa oli heidän perhekuntaansa, yhteensä 17 henkeä. Pöytä oli laitettu jälleen kerran koreaksi ja se notkui niin suomalaisesta kuin australialaisestakin jouluruuasta ja näin tänäkään jouluna emme jääneet paitsi porkkana- ja lanttulaatikoista sekä joulutortuista (tai ehkä paremmin luumupasteijoista). Lisäksi joulupukki oli tuonut meille molemmille paketit kuusen alle tai itse asiassa Nannalle kaksi (pitääkin tässä allekirjoittaneen ottaa ryhtiliike ensi vuodelle). Ihan liikaa. Ilta oli oikein mukava, mutta aika tietysti kului aivan liian nopeasti. Kiitokset jälleen kerran Riitalle ja Raunolle!

Nam Nam, tuo hedelmakakku on ilmeisesti oikein perinteinen ausseille. 

Joulupäivänä meillä oli hostellin oma joululounas aussityyliin. Lounas sisälsi kinkkua, grillattua kanaa ja makkaraa, pasta- ja perunasalaattia sekä jälkiruuaksi hedelmätikkuja, hedelmäkakkua, luumupiiraita, suklaata, keksejä ja vanukasta. Niin ja taisi siihen booliakin kuulua. Joulupäivänä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja loppupäivä kuluikin minun osalta hostellin uima-altaalla hengaillessa. Nanna joutui valitettavasti viettämään loppupäivän huoneessa levätessä ja kurkkukipua taltuttaessa. Yleisimmät puheenaiheet päivän aikana liikkuivat eri maiden jouluperinteissä sekä koti-ikävässä, joten taitaa se joulunaika olla useammalle kova paikka olla erossa läheisistä ja perheestä.

Joulupaivaa hostellilla.

Tapaninpäivänä meillä oli vapaata. Nannan kurkkukipu ei ota talttuakseen millään ja siksi hän katsoikin parhaaksi vain levätä koko päivän ja parantaa itseään. Toivotaan, että lepäily auttoi. Riitta antoi Nannalle Finrexiniä mukaan, joten ainakin on jotain tuttua lääkettä.

Minä lähdin pariksi tunniksi Main Beachille ottamaan aurinkoa ja katsomaan merta. Rannalla oli paljon ihmisiä ja aallot oli isot ja voimakkaat. Ne käyttäytyivät niin yllättävästi, että juuri kuin olin saanut levitettyä alustan ja istuiduttua siihen, aallon loppu pyyhkäisi ylitseni ja kasteli tavarani sekä meinasi vielä viedä rantakassini mukanaan. Ei pitaisi ikina kokeilla mitaan uutta, vaan pysya vaan tutulla ja turvallisella hostellin altaalla :) Onneksi ei ollut puhelinta tai elektroniikkaa mukana, niin se ei tehnyt suuria tuhoja. Ja olihan se meri kaunis suurine aaltoineen.

Tällaista meille tällä kertaa, kuinka teidän joulu meni?

Päivä 113 – Hyvää Joulua!

Heipparallaa! Oltiin tiistaina Surfers Paradisen kaikkien backpackereitten yhteisissä pikkujouluissa, joista Elli mainitsikin edellisessä päivityksessä. Oli hauskaa! Siellä järjestettiin kaikenlaisia kisoja. Elli osallistui kultakalan hätyytys –kilpailuun, jossa puhallettiin pillillä kuplia ja peloteltiin siten kala pitkulaisen altaan päästä toiseen. Ekasta erästä irtosi voittokin, jei!

Ohessa on muutama kuva illasta. Ekassa istutaan vielä kiltisti hostellin sohvalla lainahatut päässä ja jännitetään, mitä tuleman pitää. Meillä ei ollut rinkassa juurikaan vaihtoehtoja jouluaiheiseen ”naamiaispukeutumiseen”. Elli taisi olla enkeli ja minä lumipallo. Olisin halunnut olla lumihiutale, mutta todellisuus voitti.


Seuraavassa otoksessa ollaan siirrytty jo hostellilta pikkujoulupaikalle. Tsekatkaa Ellin korvikset! Ja maistettiin muuten vihdoin aussioluttakin!


Kuten seuraavasta kuvasta näkyy, vaatetukseni muuttui jo ennen pelipaikalle pääsyä. Jonkun hostellilaisen asusta jäi ylimääräiseksi joulupukin bokserit. Hullua yllyttämällä saivat minut lähtemään liikenteeseen niissä. Sain baarin näteiltä tytöiltä nenän nyrpistyksiä, mutta oli se sen arvoista. Shortsit olivat meinaan todella mukavat ja käytännölliset tanssilattialla. Hikinen naama olkoon todisteena tosijammailusta.


Joulupäiväksi meillä on tiedossa joululounas aussityyliin täällä hostellilla. Sen verran vilkaisin menua, että ainakin jotain makkaroita ja perinteistä joulukakkua tulee olemaan tarjolla. Mutta kerrotaan tarkemmin kun herkut ovat siirtyneet vatsamakkaroiksi.

Australiassa ei vöyhötetä joulua ihan samassa mittakaavassa kuin Suomessa. Ekan joululaulun kuulin tänään. Radiossa eikä kaupoissa soi joululaulut, mikä on minusta suuri sääli. Sen sijaan telkkarissa pyörivät jouluaiheiset mainokset jo marraskuun puolella. Niiden sanomaa ei pysty ottamaan tosissaan kun tyypeillä on shortsit jalassa. Jouluvaloja on näkynyt siellä täällä. Ilmeisesti omakotitaloalueilla ne ovat suuremmassa huudossa. Kuulemma niinkin kovassa, että joillakin valoletkutouhu on lähtenyt ihan hanskasta. Jotkut saattavat muistaa sen yhden talon Alavudella…

Yritin piirtää tähän yhdeksi kappaleeksi tontun, mutta se sai vain muotoilut tekstissä muuttumaan! :DDD Joten, kuvitelkaa tähän kohtaan yksi Nannan rakkauden näppäimistöllä piirretty tonttu.

Haluamme toivottaa kaikille rakkaille lukijoillemme tunnelmallista Joulua! Tilasimme teille lahjaksi roppakaupalla lunta. Pitäisi tulla viimeistään huomenna. Toivottavasti toimitus ei ole myöhässä. Nauttikaahan pipareista, tortuista, kinkusta, laatikoista, kynttilöistä, glögistä, tuoksuista, paketeista ja ennen kaikkea toisistanne! Muistakaa joulurauha ja Lumiukko. <3

Ja älkää peljätkö. Täällä orpolasten valtakunnassa on kaikki hyvin, vaikka tietysti ikävä Suomen Jouluun onkin. Sanotaanko näin, ettei täällä vielä varsinaiseen joulufiilikseen ole ajauduttu. Mutta ehkäpä huomenna, kun pääsemme aattoillalliselle Riitan ja Raunon luo. Tiedä vaikka tarjolla olisi jotain suomalaista perinnejouluruokaa. Eikä hätää, laitoin varmuudeksi äireelle vienon toiveen, jotta pistää porkkanalooraa pakkaseen. (Äiti, muista!!! Ja lanttua kans.)

Päivä 109 – Yhta juhlaa

Hellurei ja hellät tunteet! Ollaan kotiuduttu tähän hostelliin oikein hyvin. Edellisessä päivityksessä kerrotut vastoinkäymiset alkavat kääntyä voitoksi, Nanna meinaan pääsi muuttamaan minun alakerran sänkyyn ja pystyimme näin valtaamaan koko nurkkauksen itsellemme. Nyt jännitetään koska kusikuski (tämä voitti, kiitos kaikille galluppiin vastanneille) tekee seuraavat tarpeensa tuohon sängynkulmaan J

Tässä hostellissa on joku kymmenkunta vähän pysyvämpää asukasta ja niiden kanssa tullaan juttuun hyvin. Oikeastaan sitä paremmin, mitä enemmän opimme niitä tuntemaan. Täällä on yksi porukka, joka on tosi aktiivinen. Tuntuu, että ne ovat koko ajan pelaamassa jalkapalloa, korista, kiipeilemässä yms., tai siis aina kuin työltään ehtivät. He pyysivät minuakin mukaan pelaamaan jalkapalloa yksi ilta, mutta en lähtenyt (näyttämään mahtavaa jalkatyöskentelyäni), kun olin juuri käynyt juoksemassa. Sanoin toki, että jos kyse olisi biitsistä, niin olisin heti mukana. Parin minuutin kuluttua se palasi ja sanoi, että huomenna on biitsiä. Joten nyt minullakin biitsikausi Australiassa korkattu!

Viime viikolla pidimme kaksi vapaa päivää. Ensimmäisen halusimme viettää Jonnan kanssa, kun meillä oli vielä paljon puhuttu leffailta tekemättä ja Jonna lähti viime yönä kohti Suomea. Päivä kului Surfersissa piknikillä ja kauppoja kierrellessä. Illaksi palasimme takaisin meidän hostellin ymparistoon, kävimme aasialaisessa ravintolassa syömässä ja menimme katsomaan elokuvan nimeltä New Year's Eve. Elokuva oli hyvä, mutta ruoka pettymys. Harmi, kun käydään niin harvoin ulkona syömässä. Olis pitänyt vaan luottaa Hungry Jacksiin J

Tämän em. vapaapäivän aikana saimme idean lähteä ulos lauantaina. Täällä on joka keskiviikko ja lauantai Backpackers Big Night Out, eli paljon reppureissaajia eri hostelleista juhlimassa. Illan hinta on 30 dollaria ja se sisältää kyydin Surfersille, ryhmäkuvan, sisäänpääsyn neljään baariin, jokaisessa baarissa yhden drinkin ja loppuillasta pizzan palasen. Jokaisesta hostellista on yksi ”opas” varmistamassa, että hostellin väki pääsee bussiin ja että he osaavat vaihtaa baaria ryhmän mukana yms. Oppaina voi olla vain hostellin työntekijät, joten mekin saatetaan joku ilta päästä hommiin.

Osallistuimme siis lauantaina tähän muiden asukkaiden tavoin. Ja kannatti, ilta oli kiva! Ihmetellään vieläkin kuinka koko porukka saatiin vaihtamaan baareja samaan aikaan. Baarien järjestys ei vain meitä miellyttänyt, kun viimeisessä baarissa oli huonointa musiikkia. Ja siksi päätinkin vaivihkaa lähteä kesken illan takaisin hostelliin. Siinä kävellessä taksitolpalle alkoi kaduilla kaikumaan ”Elli takaisin” huutoja. Eka ajattelin, et kuulen ihan omiani, mutta kun palasin muutaman metrin taaksepäin näin Nannan ja Jonnan baarin edessä. He saivat taivutettua minut takaisin baariin, mutta portsari ei enää päästänyt meitä takaisin sisälle. Täällä baarit ovat viiteen auki, mutta jostain syystä enää kolmen jälkeen ei pääse takaisin. Noh, ei lannistuttu, vaan lähdimme hampurilaisten kautta takaisin hostelliin. Minä ja Jonna jäimme viela hostellin pihalle juttelemaan muille asukkaille ja tarjosimme heille Suomi-elämyksiä salmiakilla.

Sää täällä on muuttunut paremmaksi, sateet ovat loppuneet ja aurinko paistaa. Silti täällä ei ole vielä tukalan kuuma. Tänään otimme pari tuntia aurinkoa altaalla ja tuntuu, että enää ei meinaa ruskettua ollenkaan. Lämpöisempiä kelejä siis odotellessa.

Lisaksi tänään kävimme hakemassa kirjastokortit. Kätevää, kun kirjasto on ihan vieressä ja siellä pystyy käymään netissäkin. Työrintamalle kuuluu hyvää, vaikka työpäivät ovat muuttuneet kolmituntisiksi. Tai siis ne ovat olleet sita koko ajan, mutta meille se kerrottiin vasta viime viikolla. Ei silti huolta, ei paleta loppuun vielä tuosta määrästä J Tällä hetkellä elo vaikuttaa olevan yhtä juhlaa, kun huomenna meillä on pikkujoulut. Ne ovat samalla tyylillä kuin lauantaiset bileet, eli reppureissaajia tulee muistakin hostelleista. Teemana on joulu ja paras asu palkitaan.

Ei kai tänne muuta, muistakaa olla vielä tämä viikko kiltisti!

Päivä 102 – Sata rikki, hui!

Ei todellakaan uskois, että ollaan oltu yli sata päivää reissussa! Tuntuu ehkä enemmänkin noin 22 päivältä.

Tässäpä tulee tylsistä tylsin päivitys kun ei oo tapahtunut mitään sen kummempaa, ainakaan mitään suurta ja mahtavaa. Mun oli kuitenkin pakko kirjoittaa kun lupasin Ellille tiuhentaa väliä. Tuppaa aina meikäläisen kohdalla päivitykset viivästymään. Nyt tulee kuitenkin todistettavasti yksi tsemppipyristys, jei! :)

Arjeksi se elämä on tässäkin paikassa ehtinyt muodostua. Harmi vain, että arki on ollut aika sateista tai vähintäänkin pilvistä. Ehkä kolmena päivänä on pystynyt nauttimaan kunnolla auringosta. Kirjoja on tullut luettua sitten sitäkin enemmän. Eikä kuitenkaan ihan joka päivä iltalenkkiä ole sateen varjolla pystynyt välttelemään, piru vie. :P

Lauantaina iltakäppäilyllä jouduin pysähtymään kun paikallinen joulunavajaiskonsertti yllätti positiivisesti. Ekalla kertaa ohi kävellessä oli esiintymässä joku mieskuoro tms. Tokalla kertaa lavalla oli jousitrio, joka soi ihan kivasti. Kaksi sähköviulua ja yksi sähkösello, soittajat arviolta kahden ja kolmen kympin välillä huitelevia misuja punaisissa minareissa ja korkkareissa. Pisti kyllä vähän naurattamaan se niitten ”superseksikäs” tyyli; soittivat kaikki seisaaltaan ja muistivat aina välillä tehdä mallikierroksia lavan etu- ja takaosiin viehkosti aukinaista tukkaansa heilauttaen. :D Annettakoon tämä heille anteeksi, koska osasivat oikeasti soittaakin. Ja kuitenkin sen verran inhimillisesti, ettei tarvinnut epäillä nauhalta tulevan muuta kuin taustat.

Tapahtuma järjestettiin rannan tuntumassa isolla nurmikentällä, jossa porukka istui picnic-tunnelmissa iltahämärässä. Täällä Ausseissa tuntuu olevan joka paikka puistoja täynnä ja lähes joka puistossa on kiinteä esiintymislava. Mikä on siis kiva, varsinkin kun niissä järjestetään tuollaisia ilmaiskonsertteja ym. Vähän niin kuin Alavuden Huhtalavalla. ;) Mutta meinasipa käydä köpelösti tuolta joulunkonsertista pois lähtiessäni. Semmoinen suloinen pikkupoika, ehkä 1,5-vuotias, oli lähteä minun matkaan! Se ryhtyi kerta kaikkiaan seuraamaan mua. Kun tajusin asian, pysähdyin ja yritin sanoa sille heippa heiluttaen että se tajuaisi palata vanhempiensa luo. Se vaan pysähtyi mun viereen ja hymyili. Sit kun lähdin uudelleen kävelemään, se lähti taas perään ja minä tietysti taas pysähdyin muutaman askeleen jälkeen. Tämä toistettiin ainakin kolme kertaa, jonka jälkeen yritin epätoivoisesti osoitella yleisön suuntaan, että ”missä sun vanhemmat on, ja kato kun en mä oo henkisesti vielä valmis äidiksi, niin et nyt viittis lähtee mun mukaan”. Onneksi sen vanhemmat olivatkin siinä ihan lähellä ja nauraa räkättivät kavereittensa kanssa tälle tapaukselle. Hui kauhistus, pelottavin kokemus koko 3 kk:n reissulla!

Lauantaina oli muuttopäivä. Jouduttiin vihdoin luopumaan luksushuoneestamme ja siirtymään rahvaan joukkoon eli työntekijöitten kuuden hengen huoneeseen (takaisku 1). Luulin saavani alasängyn, mutta jenkkipoika kiilasi minut pois, koska ”oli jo aamulla käynyt varaamassa” kyseisen sängyn (takaisku 2). Elli luuli saavansa sellaisen yläpedin, jonka alapuolelta on tyyppi muuttamassa pois ja jonka jälkeen hänenkin kamat mahtuisivat järkevästi jonnekin. Luulo oli väärä. Alasängyn pariskunta (!) ei ole lähdössä minnekään vaan tavararöykkiö jatkaa oleskeluaan kahden metrin säteellä sängystä (takaisku 3). Noh, päätettiin kuitenkin olla jälleen lannistumatta ja tehtiin pesät ihanimmista lakanoista, mitä hostellista löydettiin.

Samana iltana olis ollut 70’s-bileet Surfersin keskustassa. Ei jaksettu raskaan muuttopäivämme jälkeen lähteä vaikka koko hostellin muu väki tuntui olevan sinne menossa. Hullua etkoilua, joka mahdollisesti taisi joillakin kostautua jossain vaiheessa yötä…

***Nyt kaikki järkevät lukijamme, jotka eivät halua kuulla mitään inhottavaa, voivat lopettaa lukemisen tähän ja palata aiheeseen seuraavan päivityksen yhteydessä. HEIPPA! ***

Heräsin yöllä siihen kun joku jätkistä oli pissalla. Mietin siinä kiukuspäissäni, että olis nyt ees laittanut vessan oven kiinni, ettei tarttis muitten täällä kuunnella. Seuraavaksi havahduin siihen kun Elli höpöttää tälle pissatyypille hädissään enkuks et "hei mitä sä teet" jne. Kunnolla herään, kun Elli hyppää sängystä alas. Vasta siinä vaiheessa tajuan, että jätkä ei suinkaan ollut lorottelemassa vessassa vaan unissaan Ellin sängyn vieressä. Lopulta alasängynkin tyttö herää ja huomaa, että tyyppi helpottaa oloaan suoraan sen tavaroitten päälle. Hieman harmistuneena, mutta tyynen rauhallisesti tyttö komentaa pissatyypin vessaan ja alkaa siivoamaan. Ei pystytä vieläkään ymmärtämään, kuinka se saattoi olla niin rauhallinen! Jos mun kamoille olis käynyt samalla lailla, olisin huutanut ihan hulluna. Ellin kamat + Rinsessa olivat lähellä rikospaikkaa, mutta säilyivät vahingoittumattomina. Mitäköhän vakuutusyhtiöltä olisivat tuumanneet, jos olisin vienyt koneen kolmannen kerran huoltoon, tällä kertaa virtsavahingon vuoksi…

Meidän kannalta loppu hyvin, kaikki hyvin. Takaiskut 1, 2 ja 3 unohtuivat hyvin nopeasti tuon yhden tapauksen jälkeen. Yläsängyissä olemme turvassa vastaavanlaisten tilanteiden varalta. Ja jos Ellin kamat olisivat olleet siinä, mihin hän ne alun perin halusi sijoittaa, ne olisivat nyt kokeneet sen, mitä ei minkään kehnoimmankaan tavaraparan kuuluisi.

Tämä jätkä on toinen hostellin minibussien kuskeista. Ollaan arvottu, onko sille parempi lempinimi pissapoika vai kusikuski. Tykätään kummastakin. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, Golden Coastin golden shower kuittaa.

Päivä 96 – Onnea Suomi 94 vuotta!

On se Suomi vaan kova, onnea Suomi 94 vuotta ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Meillä jää valitettavasti itsenäisyyspäiväjuhlien katsominen välistä, kun it-tuki palasi takaisin Suomeen. Harmittavaa, kun kerrankin olisi ollut jotain tuttuja siellä. Mutta Teija varmaan nauhoittaa ne, niin voidaan kesällä katsoa kuinka kättely onnistui ja miltä juhlalookki näytti.

Reilu viikko tässä hostellissa elämää takana ja tykätään. Hostelli on vanha puutalo ja täällä on vain 14 huonetta, ja varmaan siksi oikein kotoisan tuntuinen. Nanna jo ränkkäsi tämän hostellin parhaimmaksi tähän mennessä ja minä komppaan. Työt ovat olleet tosi leppoisia, ekana päivänä teimme töitä 3 tuntia, mutta seuraavina vain noin 1,5  - 2 tuntia. Olemme yrittäneet laittaa pedit vimosen päälle ojennukseen ja lavuaarit, peilit ja suihkut kiiltämään, ja olemme siinä ehkä jokseenkin onnistuttukin, kun tuo täti tuosta naapurihuoneesta (olisko hänkin omistaja tms.) on kertonut meille jo kolme kertaa, että tehdään hyvää työtä. Tai minä en ole kuullut sitä kertaakaan, mutta niin Nanna minulle kovasti väittää :)

Tämä hostelli pyörii oikeastaan reppureissaajien voimin. Cliff, eli omistaja, käy täällä aina tarvittaessa tuomassa lisää tarvikkeita, heittämässä ylävitosia tai vain muuten vaan pyörimässä ja kysymässä onko kaikki kunnossa. Tällä hetkellä täällä on kuusi työntekijää, kaksi respassa, kaksi bussikuskina ja sitten me. Työntekijät ovat majoittunet omaan rakennukseen ja meillä kävi tuuria, saimme nimittäin kahden hengen huoneen, kun viereinen kuuden hengen huone oli täynnä saapuessamme tänne.

Residenssimme.

Silti koko ajan on pieni pelko, että joudumme vaihtamaan huonetta. Tänään Cliff kävi kurkkaamassa tänne ja ihmetteli, toki positiiviseen sävyyn, että mitä me tässä huoneessa tehdään. Onneksi naapurihuoneen täti sanoi saman tien meidän tekevät niin hyvää työtä, että ei haittaa. Jee! Katsotaan miten käy kunhan sesonki tulee.

En oikein tiedä mihin tämä 1,5 viikkoa on kulunut. Ilmeisesti nukkumiseen, ympäristön tutustumiseen, auringon palvomiseen sekä juorolehtien ja kirjojen lukemiseen. Kysykää mitä vain Kardashianin sisaruksista tai Angelina Jolien paino-ongelmista, niin me tiedetään :) Viime keskiviikkona kävimme Teemun ja Jonnan kanssa Robina-kauppakeskuksessa sekä Splitissä katsomassa aaltoja ja surffareita ennen kuin Teemu lähti takaisin Suomeen.

Vaaran hetkiä Gold Coastilla.

Niin joo, sitten meillä on viikossa yksi vapaapäivä. Ne ovat aina haastavia, kun pitää keksiä tekemistä. Muina päivinä voi hyvällä omalla tunnolla vain loikoilla, kerran on aamulla tehnyt töitä. Viime viikon vapaapäivän pidimme eilen ja se oli helppo: lähdimme päiväksi Surfersiin shoppailemaan. Nanna löysi heräteostoksena kengät. Eli kävimme vain kolme kertaa kyseissä kaupassa sovittelemassa kenkiä ennen ostopäätöstä (Nannan lähettääkin tähän väliin terveiset Hennalle, että kyllä, hänkin osaa olla spontaani!). Ja hyvä niin, ne ovat niin sirot ja suloiset lilat pitsiballeriinat, kuva näistä alla. Itse löysin lippiksen ja toki näin itsenäisyyspäivän tuntumassa vielä sini-valkoisen.

Kas tässä pitsiballeriinat. Oikeasti ne eivät ole näin siniset. Huom. vasemman jalan symmetrinen ötökänpuremakuvio.

Täällä on kylmä, ollut jo kolme päivää. Lämpötilakin varmaan alle 20 astetta. Ja viime viikolla satoi yhden päivän. Eli villasukat ja teekupposet ovat olleet kovassa käytössä. Vielä ei olla surffattu, mutta kun eilen kävimme katsomassa aaltoja, niin kovasti jo sinne halajaisin. Ehkä sitten kun ilmat ja vedet vähän lämpenevät.

Hyppytreeni Surfersilla.

Päivä 91 – Paluu arkeen

Puolentoista viikon loma backpacker-elämästä on takana ja hostellielämään palattu.

Aika Riitan ja Raunon hellässä huomassa kului nopeasti ja tuntui todellakin kuin lomalta. Oli niin ihanaa saada kunnon ruokaa sekä nukkua hyvässä sängyssä, pimeässä ja ilmastoidussa huoneessa. Kotoisaa oloa lisäsi pieni pala perhe-elämää, jota isäntäväen lisäksi olivat tarjoamassa Jonna ja Teemu. Iso kiitos koko poppoolle! Meillä oli kivaa! :) Ei voi olla kuin ihan superkiitollinen, että joku tarjoaa omaa kotiaan yösijaksi reissussa rähjääntyneille matkaajille. Lupasimme Riitalle antaa hyvän kiertää ja tehdä mummelina saman jollekin reppuselkäiselle.

Viime viikon torstaina vietettiin mun synttäreitä kolmen (!) kakkusen kera. Suklaavaahtokakku, omenapiiras ja mudcake, jonka päällä oli täysi määrä kynttilöitä. Viimeksi ollut varmaan 8-vuotiaana! :D Ei meinannut vanhat keuhkot riittää sammuttamaan kaikkia kynttilöitä kerralla. Teemuposti oli tuonut siskokullilta suloisen, moniosaisen lahjan Suomesta. Pepin medaljonki sekä Minnalta ja Teijalta saatu Suomen lippu saivat seuraa ranteessani. :) En muista, kirjoitinko jo viime kerralla, mutta ihana yllätys oli myös Pepin kuvat ja muutama videoklipsi. Kiitos Anssi! Eli iskä ei haittaa, vaikkei kamera ehtinyt teemupostiin.

Synttäreitten lisäksi lomaan mahtui mm. pari käyntiä läheisessä outletissa. Ostokset jäivät vähiin rajallisen tilan ja budjetin vuoksi. Teemu oli suoranainen pelastus kun vei osan meidän turhista tavaroista takaisin Suomeen. Jei! Perjantaina oltiin veneilemässä. Ohessa on pari kuvaa reissulta.

Eräs nimeltä mainitsematon herrashenkilö (Ju.. oho nyt se meinas lipsahtaa) on ollut kiinnostunut täällä viettämästämme yöelämästä, joten kirjoitetaanpas nyt siitäkin jotain. Tokavikana lomailtanamme (la) käytiin Teemun, Jonnan ja Ellin kanssa tutustumassa Surfers Paradisen viihdetarjontaan. Huoleton elämä on selkeästi tehnyt tehtävänsä kun jokainen likoista lähti vahingossa ilman puhelinta liikenteeseen. Tällaista EI voisi tapahtua normaalielämässä. Ilta oli huisin hauska! Löysin suorastaan pelottavan lennättävän tanssittajan ekasta baarista ja samaisen baarin terassilla torakan otsaltani. Toka paikka oli irkkubaari, jossa oli joku nolo esiintyjä. Ennen-ehkä-superkuuluisan-bändin kitaristilaulaja taustanauhoineen ja tuulikoneineen flirttaillen jokaiselle baarin naiselle. Yöks. Laitoin suurieleisesti korvatulpat korviin.

Nelikkomme jakautui kahtia kun vanhimmilla alkoi silmäluomet painaa ja koti kutsua. Jonnan kanssa jäätiin vielä katsastamaan Surfersin klubimeininki. Paikka jonne päädyttiin oli hassusti jakautunut musiikin ja ihonvärin mukaan omiin osioihinsa. Jonna kertoi myöhemmin, että meitä oli katsottu kummastellen kun viihdyttiin paremman musan puolella tummien joukossa. Minä en joraukseltani huomannut. Hahhhaahhaa! Valkoisten puolella oli kaikki bilehileet tanssimassa kahden kalorin tanssejaan 20 cm koroissa ja pintaliitomekoissa (=topeissa). Musa oli perus konejumputusta. [ ] Kiinnostaa, [x] Ei kiinnosta. Huumekulttuuri tuntui paikassa kukoistavan. Tarjoamaan tultiin illan aikana useammin kuin kaksi kertaa. Mutta äiti älä pelkää, kyllä pidän itsestä huolen. Osaan enkkua jo ein verran. Ei myöskään juotu muitten laseista eikä jätetty omia laseja vahtimatta. :)

Täysin kunnialla ei kuitenkaan selvitty. Kuten lailla lintusten syövien pikkutyttösten tapoihin kuuluu, kotiin ei lähdetty ennen kuin mäkkärin isoimmat ateriat oli selätetty. Vietettiin mukava aamupalahetki rannalla auringonnousua katsellen. Viimeinen aalto ennen lähtöä oli kastella meidät ja viedä ylijääneen sämpylänpuolikkaan mennessään. Tehtiin Rauno ylpeäksi vieraistaan saapumalla kotiin klo 6 juuri kun hän oli lähdössä kavereittensa kanssa kalaan. Saatiin kalakavereilta oikein hyväksyviä myhäilyjä. Myöhemmin päivällä nähtiin heidän saalis, 135 kiloinen miekkakala. Elli tuossa vieressä muistutti ehkä seitsemännen kerran, että muistan kirjoittaa, että nyt meilläkin on kalajuttuja. :D Jos ette usko, voidaan laittaa kuvia myöhemmin, kun saadaan Jonnan kameran sisältö käyttöön. (Ellin kommentti: Se oli ainakin näääääiiiiiiiiin suuri!)

Sunnuntaiaamun supertapahtuma oli Talent Suomi 2011. Teemu oli siis taikonut jotenkin Suomen tv:n näkyviin ja nähtiin Hennun esitys vain muutaman tunnin viiveellä. Peukutettiin ihan huolella ja minä olin niin ylpeä, niin ylpeä! Oltais kaikki suotu Hennulle voitto ja matkarahat tänne meitä moikkaamaan. Mutta aina ei paras voita ja muita kliseitä. Rahalla saa ja sedulla pääsee. Pääasia, että esitys ja kannustusjoukot yleisössä olivat täyttä täydellisyyttä! Erityiskiitos kannustajien pukeutumisesta esiintyjän väreihin. bOd!!! Ikävä tuli NääsDancen tyttöjä kun näin kannustuskuvan fb:ssa. <3

Sunnuntai-iltana sanottiin kiitokset ja heipat lomaseuralle ja siirryttiin uuteen majapaikkaamme Southportiin (n. 3 km Surfers Paradisesta). Hostelli on tähänastisista yksi kivoimmista. Onneksi, koska täällä olisi tarkoitus olla pisin aika koko reissusta eli 6-7 viikkoa. Tehdään taas aamuisin pari tuntia rentoja siivoushommia ja saadaan asua ilmaiseksi. Myös aamupala on ilmainen, jee! Nannalle maitoa, nam!