maanantai 29. lokakuuta 2012

5 kk myöhemmin...

Päätimme palkita blogimme innokkaimman lukijan Australian matkalla. Toisen plikoista on tietty lähdettävä oppaaksi ja tällä kertaa nakki napsahti minulle. Tosi ikävää. ;) Lähtö joulun jälkeen, paluu tammikuun puolivälissä. Pitäisköhän viedä edellisellä matkalla hajonnut rinkka jo korjaukseen..?

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Päivä 263 (+1) – Kotona ollaan!


Otsikko kertoo tärkeimmän. Turvallisesti takaisin äitinsä lihapatojen ääressä on kumpainenkin. <3

Matka New Yorkista Helsinkiin ei sujunut täysin kommelluksitta. NY-Lontoo-lento oli myöhässä eikä edes juoksuksi laittaminen saanut meitä ennättämään jatkolennolle Lontoosta Helsinkiin. Itkuhan siinä meinas tulla lentoyhtiön tiskillä kun oltiin jo niin täpinöissämme Suomeen paluun kanssa. Onneksi saatiin suoraan uudet lennot tilalle, koska missattiin lento meistä riippumattomista syistä. 

Noh, ikävä kyllä kaksi seuraavaa Helsingin lentoa oli jo buukattu täyteen. Tässä kohdin Elli uhkas vetää itkupotkuraivarit. Lopulta jouduttiin kiertämään Frankfurtin kautta Helsinkiin. Mietittiin sen olevan kohtaloa, koska ollaan reissun aikana muistettua hokea ’Saksa on paska maa’. 

Frankfurtin lennolla täpinä oli jo siinä pisteessä, että Elli kiskas kahvimaidot meikäläisen housuille. Minä raukka pahaa aavistamattomana siinä nukkua pussutin. Heräsin hihitykseen ja siihen kun Elli kuivas mun housuja paperilla. Noh, ei tässä vielä mitään, mutta seuraava Ellin avaama maitonappi meni mun hupparille! :D

Ja jotta ei liian hyvin olisi mennyt, mun matkatavaroita ei ilmaantunut Helsingin hihnalle lainkaan. Veikkaan, että jonnekin Eurooppaan ovat hukkuneet. Harmittaa kuin pientä eläintä. Onneksi sentään Ellin rinkka tuli, niin pääsi plikka suuntaamaan tavaroineen Pohjanmaalle.

Yli vuorokauden matkankäynnin jälkeen lopussa kiitos seisoi kun meitä oli vastassa ihan paras vastaanottokomitea! Laukkupettymys unohtui hyvin nopeasti vanhempia, siskoja ja kummilikkaa halatessa. <3 Tässä poseeraamme kyltin kanssa, minkä ne oli meille väsänneet: 

Väsyneet, mutta sitäkin onnellisemmat matkaajat

Ja hahahahhaaa hehheeeheee! :DDD Kun aiemmin blogissa varoittelin, ettei lentokentällä kannata säikähtää mun ja Ellin edessä kulkevaa ’ylileveä kuljetus’ –kylttiä, niin tässä rakkaat siskoni:

Ylileveä vastaanottokomitea :D

Ellillä oli vielä oma vastaanottokomiteansa odottamassa Parkanon asemalla. Ja kuulemma matkaeväiden kera. :) Kuin ihania äidit voi olla?! <3 Jos jotain on reissussa opittu, niin ainakin arvostamaan perheitämme ihan uusissa sfääreissä.

Oi maamme Suomi, oli ihan huippufiilis palata kotiin! Vielä kun tulis mun laukutkin. Venailen täällä porukoitten luona peukut pystyssä. Ja ihmettelen, mikäköhän se paljon puhuttu jet lag on. En nukkunut toissayönä lainkaan ja viime yönä vain kuutisen tuntia. Ja niin vaan pois tiähensä pirteänä blogipeipposena täällä jo kukutaan.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Päivä 262 – New York

Se on kuulkaas käynyt niin, että viimeinen päivä menossa. Aivan mahtavat 8,5 kuukautta takana, joten vähän haikeat fiilikset luopua reppureissailusta. Silti kova halu päästä takaisin Suomeen näkemään teitä ja kuulemaan teidän kaikkien kuulumiset. Ja siihen normaaliin arkeenkin. Näin reissatessa sitä huomaa, kuinka paljon kaikille on ehtinyt tapahtua näinkin pienessä ajassa. Aamulla meillä molemmilla oli hirveä täpinä päällä, kun ystäviltä oli tullut viestejä ja kyselyitä Suomeen paluusta. Nyt on jo pystynyt sopimaan treffejä ja samalla se Suomeen palaaminenkin on konkretisoitunut. Jee, ollaan niin innoissamme!!

Niin joo, pitikös mun kertoa meidän New Yorkin ajasta, vai mitä?! Vietimme täällä 8 päivää ja kaupunki on ollut mitä mainioin. Täysin maineensa veroinen shoppailijan paratiisi. Lisäksi kauniita rakennuksia, paljon puistoja ja muutenkin hyvä ilmapiiri. Ehkä ainut kaupunki, jonka kiertämiseen 8 päivää tuntuu liian vähältä. 
Kaupunki vain jatkuu, ja jatkuu ja jatkuu...
Koska New York on viimeinen kaupunkimme, tarkoitus täällä oli heittää rinkan 8 kuukautta käytössä ollut ja aurinkorasvan tahrima sisältö roskiin ja ostaa uutta tilalle. Siihen Manhattan tarjosi oivan mahdollisuuden valtavine vaateliikkeineen ja tavarataloineen. Kävimme myös yhtenä päivänä New Jerseyn puolella sijaitsevassa Woodburyn Outletissa, jossa löytyi merkkivaatteita edullisesti. Rinkat ovat siis täynnä uutta tavaraa, (Nannalla niin täynnä, että joutui ostamaan uuden matkalaukun avuksi) ja matkabudjetti kulutettu onnistuneesti loppuun!

Woodbury Outletista löytyi kaikkea kivaa, ja osa niistä tarttui mukaankin.
Ehdimme shoppailun lomassa tehdä paljon muutakin (erityisesti maistella juustokakkuja ja bageleita). Nyt on New Yorkin eri kaupunginosat kierrettynä sekä Staten Island ja Vapaudenpatsas nähtynä. Nanna vähän pettyi Vapaudenpatsaan pieneen kokoon. Toinen totaalinen pettymys oli Guggenheimin museo. Eihän siellä ollut oikein mitään. Vain yksi valokuva- ja yksi maalausnäyttely. Pettymys saattoi johtua osin siitä, että yksi osa museosta oli rakenteella. Mutta silti se ei tuntunut miltään verrattuna Bilbaon vastaavaan.
Brooklyn Bridge illalla.
Kaupunkikuvaa Manhattanilla.
Aivan mieletön juttu sen sijaan oli Memphis-musikaali Broadwayllä. Kyllä ne vaan osaa! Siellä meille sattui pieniä kommelluksia, kun palasimme väliajalta muutaman minuutin myöhässä ja menimme vahingossa yhtä kerrosta omia paikkojamme alemmaksi istumaan. Mutta minkäs teet, kun siellä oli pimeätä ja vaikea tunnistaa oikeaa kerrosta. Lisäksi siinäkin kerroksessa oli 17D ja 18D vapaana. Meitä vähän nauratti, kun yhtäkkiä tajusimme, että lavaa ei tarvinnut katsoa alaspäin. Näkymä oli huomattavasti parempi, kuin meidän omilla paikoilla. Ja kerran kukaan ei tullut ajamaan meitä pois, niin jäimme uusille paikoille tyytyväisinä esityksen loppuun.

Central Park oli valtava ja etenkin viikonloppuna paikka vilisi ihmisistä ja esityksistä. Nanna bongasi John Lennonin muistomerkin, minä yritin etsiä Katan ja Nikon suosittelemaa pirtelöpaikkaa, mutta puisto oli siihen liian iso (homespäänä kun olin unohtanut kaikki koordinaatit). Jäipähän jotain seuraavaan kertaan. Lisäksi Wall Street, Union Park, Times Square yms. nähtynä ja paljon Starbucksin kahvia juotuna.

Central Park
New Yorkin aika ei kuitenkaan ollut ihan yhtä loistoa, otimme meinaan heti ensimmäisenä päivänä kovasti yhteen. Niin kovasti, että alkupäivät kiersimme kaupunkia erillämme. Siinä taisi koko kahdeksan kuukautta kasaantua yhteen päivään. Voi harmituksen harmitus! Onneksi kuitenkin nyt ongelmia selvitetty ja molemmat paremmilla fiiliksillä.

Enää pari tuntia lentoon, pian siis nähdään oikeasti!!

maanantai 14. toukokuuta 2012

Päivä 255 – San Francisco ja Palo Alto


Täällä on vielä sunnuntai, joten yhtään ei tule myohässä: Hyvää äitienpäivää äidit! <3

Oli unohtua blogin päivitys vähäksi aikaa kun on pitänyt niin joka paikkaan hosua. Lisäksi tässä kävi niin hassusti, että Elli laittoi mut kirjoittamaan uudestaan kun kirjoitin viimeksi kuulemma liian lyhyestä ajasta. Höh ja pah, ei mennyt meikäläisen huijausyritykset läpi. :D Mutta lopputuloksena siis tekstiä pitkästi ja puuduttavasti, joten kuppi kaffia kätöseen ja hyvä asento huudettu. 

Vietettiin kaksi ihanaa viikkoa Lotan ja Arton luona Palo Altossa, josta on noin 40 minuutin matka San Franciscoon. Palo Alto on raikas ja jenkkimittakaavassa erittäin terveen oloinen kaupunki, jossa sijaitsee huippuyliopisto Stanford. Siellä tutkijavaihdossa on huippututkija Arto, jonka kanssa elämää jakaa huippuystävämme Lotta. Päätettiin tietenkin kyläillä heillä kun jenkkilässä asti ollaan ja päästiinkin harjoittelemaan jenkkikotirouvan elämää oikein olan takaa. 

Lotta maailman tarmokkaimpana ja aikaansaavimpana tytöntyllerönä oli myös huippu matkanjohtaja. Päästiin touhuamaan kaikenmoista mukavaa ilman että olisi tarvinnut itse suunnitella mitään. Oltiin vähän niinku all inclusive –lomalla plus vielä ohjelmapalvelu päälle. Jos normi täyden palvelun loma ois leffana 3D, niin kuluneet kaksi viikkoa ois varppina 4D. :D Hehee, taas uusia termejä lanseerataan. Tai no ei ehkä termejä, mutta mielikuvia. Mistä tulikin mieleen, että ollaan alettu vähentää valokuvien ottoa, koska kaksi 4 gigan korttia alkaa olla täynnä. Ollaan ruvettu ottamaan valokuvien sijaan muistikuvia.

Joo ja lörpötyksestä asiaan. Eli mitäs siellä sit tuli tehtyä. Ainakin ollaan urheiltu enemmän kuin koko reissun aikana aiemmin. Majapaikkamme taloyhtiöllä oli uima-altaan lisäksi oma kuntosali, jota käytimme suht ahkerasti. Superliikkujaisäntäparimme järjesti meille myös 3,5 tunnin vaellusreissun Kalifornian punapuumetsissä. En tiedä, voisiko vaellusmaastoamme kutsua vuoristoksi, mutta paljon oli nousua joka tapauksessa. Alkoi saada ns. perstuntumaa eli suomeksi sanottuna tuntumaan matkassa löystyneissä persuksissa. 

Arto potkaisee kihlattuaan (ei oikeesti osunut)

Suurta roolia kotirouvailussa näytteli tietysti shoppailu. Käytiin outleteissa, ostoskeskuksissa, tehtaanmyymälä-tyyppisissä kaupoissa, halpismarketeissa, tavallisissa marketeissa jne jne. Ei me ihan hirveästi osteltu, koska pelkillä rinkoilla mennään edelleen, mutta joitakin hyviä löytöjä tuli tehtyä, jee! On täällä vaan niiiiiin paljon halvempaa kuin Suomessa. Ja osa vaatteista tuli kyllä oikeasti ”heti-tarpeeseen” kun 9 kk päällä roikkuneista rentuista alkoi päivä paistaa läpi jo reiättömistäkin kohdista. :P Henkilökohtainen luxukseni oli Vera Wangin nahkasandaalit, uijuijui, rakkautta ensisilmäyksellä.

Hih, ja nyt ollaan tavallaan opiskeltu vähän Stanfordin yliopistossa kun oltiin Lotan mukana yhdellä espanjan tunnilla ja mä olin kahdella Bollywood-tanssitunnillakin! Jee, oli ihan parhautta päästä tanssimaan pitkästä aikaa. Tykkäsin hulluna! Ootan jo Suomeen paluuta, jotta pääsee tanssitunneille ja omien tanssiryhmien kanssa touhuamaan. Terkut Lippareille ja NääsDancelle! <3 

Ai niin ja JOO, meinas unohtua yks juttu äskeiseen aiheeseen liittyen! Käytiin katsomassa Lotan kanssa ihan järkyttävän magee nykytanssiesitys Stanford-museossa. En nyt ala tässä jauhamaan siitä, mutta voin kertoa myöhemmin kiinnostuneille. :) Kun itse keskityin Lotan kanssa kulttuuriosioon, Elli hoiti virallisemman puolen osallistumalla Arton kanssa johonkin seminaariin. Jako oli luonnollinen, koska Elli ja Arto ovat vanhoja työkavereita. Ai että kun näin vaan kaikki palaset loksahtelee nätisti paikoilleen tässä seurakunnassa.

Soluttauduttiin yliopiston touhuihin myös osallistumalla yhteen skandinaavien grillausiltaan sekä käytiin pari kertaa lounaalla kampusalueella. Lisäksi Rinsessa pääsi kolmannen (3!!!) kerran huoltoon. Nyt se kovalevy vissiin vaihdettiin vasta oikeasti. Kuvittelisi tällä kertaa saaneen kunnon hoitoa kun pääsi ”kotikaupunkiinsa” huoltoon. Nähtiin muuten Palo Altossa edesmenneen Steve Jobsin kotitalo sekä Applen liike, jossa hän työskenteli aikoinaan. R.I.P. Steve ja mustat poolopaidat.

San Franciscossa käytiin kahtena päivänä. Eka setti sisälsi Golden Gaten sekä Pier 39 –alueen katsastuksen. Silta oli vai-kut-ta-va! Vau! Siltafriikki Myllymäki kiittää suunnittelijaa ja rakentajia (ja joo, toki myös kaikkia muita projektiin osallistuneita tahoja, ettei kenenkään tarvitse vetää herneitä nenuleihin, thihihi).

Äiti kato ilman käsiä!

Sunnuntai käynnistyi täydellisesti pannariaamupalalla perinteisessä jenkkidinerpaikassa. Aijaijai, oli herkkua, mutta vähän turhankin täyttävää. Muutenkin syötiin kuin kuninkaalliset isäntäväkemme ja välillä ravintoloiden hoivissa. ***Tähän väliin varoitus kotiväelle, jotta älkää sitten lentokentällä säikähtäkö ’leveä kuljetus’ –kylttiä, joka nykyään vaaditaan meidän eteen...***

Nam!

Toinen päivä San Franciscossa kului kierrellessä kaupunkia ympäriinsä. Nähtiin mm. Meksikolaista kansantanssia keskusaukiolla sekä tutustuttiin Little Italyyn ja länsimaiden suurimpaan China Towniin. SF on tällä hetkellä mun lempikaupunki Jenkeissä ja itse asiassa koko reissun toiseksi mukavin kaupunki (Sydneyn voittanutta ei ole). En tiedä, miten seuraavan asian nätisti ilmaisisi (joten sanon suoraan), mutta Jenkit on täynnä todella lihavia ihmisiä. En siis tarkoita tällaisia normipullukoita, vaan semmoisia, joita Suomessa sanotaan sairaalloisen lihaviksi. Eräs hostellikämppis sanoi tämän johtuvan siitä, että kaikki ruoka (etenkin liha) on täynnä joitain ihme hormoneita. En tiedä kuin totta on, mutta mua on helppo pelotella. :D Ei ihan hirveästi huvittaisi jäädä esim. vuodeksi vetämään tänne hamppareita. Noh anyway asiaan taas, SF ja Palo Alto eroavat aiemmin nähdyistä jenkkikaupungeista terveemmällä olemuksellaan. Ihmiset näyttää normaaleilta, kaupunki puhtaalta ja rakennukset kauniilta. Pohjolan Plikat suosittelee.


Kaupunkikuvaa

Satunnaisen altaalla oleskelun lisäksi aurinkoa saimme yhtenä rantapäivänä. Huristelimme puolen tunnin matkan rannikkokaupunki Santa Cruziin, joka oli vallan mukava paikka. Jenkeissä tyypillistä tuntuu olevan, että rannan yhteydessä on huvipuisto. Näin oli myös Los Angelesin Santa Monicassa. Ei käyty laitehuvittelemassa, mutta syötiin Santa Cruzissa makoisat ja superedukkaat ($4) kanaburritokset. Kaliforniassa meksikolaisia ruokapaikkoja tuntuu olevan kuin sieniä sateella tai sushikioskeja Ausseissa. 

Ihanat Riskit Santa Cruzissa

Lennettiin viime yönä New Yorkiin. Lento lähti Los Angelesista, jonne ajettiin eilen isäntäpariskuntamme kanssa. Rantareitti San Franciscosta Losiin oli hieno kokemus. Veti vertoja Aussien Great Ocean Roadille! New York on matkamme viimeinen etappi. Huijuijui, aika on mennyt hujauksessa. Tuntuu kuin olisi ollut vain parisen kuukautta pois kotoa vajaan yhdeksän sijasta. Ajatukset eksyvät yhä useammin koto-Suamehen. En meinaa malttaa odottaa, että näkee siskojen plikat, muun perheen, kaikki kaverit jne!!! Äiti-rakas, muistathan sit ne lihapullat ja muusin? Ja iskä, heitetään sit ekana Elli juna-asemalle kun tullaan (en viiti laittaa erikseen mailia). Ikävä kaikkia. Kohta nähdään, jee!

torstai 3. toukokuuta 2012

Päivä 244 – Las Vegas

Maailman uhkapelimekka katsastettuna, jeijeiwow! Nyt rahat luonnollisesti loppu ja eropaperit Elviksesta vetämässä...

Lennettiin Los Angelesista Las Vegasiin torstai-iltana sen verran myöhään, ettei ekana iltana lähdetty kunnon humuun vaan keskityttiin tarkastamaan reitit seuraavalle illalle. Hotellimme Plaza sijaitsi Downtownissa, joka on Las Vegasin toinen keskus. Toinen on Strip, jossa pyörinee isoimmat rahat.

Meidän huone ja ikuisen kiltteyden vannontaa

Perjantai hurahti outlet-alueella kierrellessä. Oli pakko etsiä jotain fiksumpaa päällepantavaa illaksi rantaryysyjen tilalle. Mulle oli saatava ehdottomasti uusi paita, koska selkä-parallani on tällä hetkellä erikoispeittävyysvaatimuksia. Se näyttää maailmankartalta kaiken kesimisen ja pidempiaikaisten sunspottien vuoksi. Kyse ei siis ole matkamuistotatskasta, mikä olisi huomattavasti hauskempi vaihtoehto. :(

Paita löytyi kummallekin, samoin kuin kiilakorkkarit ja Ellille vielä kolme (3) laukkuakin! Outlet-reissu oli siis varsin onnistunut ja edukaskin. Lopulta oltiin niin väsyksis monenmonenmonen tunnin shoppailun jälkeen, että meinasi bileilta vaarantua. :D Siirrettiin aiemmin suunniteltu Stripille lähtö suosiolla seuraavalle päivälle ja jäätiin valloittamaan Downtown.

Humuun lähdössä

Hotellimme oli kätevästi pääkadun päässä

Juotiin mageet drinksut, katottiin bändejä (cover-bändejä esiintyi kolmella eri lavalla meidän kadulla), nähtiin katutaiteilijoita, pelikoneita ja –pöytiä sekä miljoonittain mauttomia matkamuistoja. Ilta oli hauska, mutta yllätysyllätys toinen meistä taas väsähti kun sai hotellilla käydessä murua rinnan alle. Ei siinä auttanut ”kerran sitä vaan Vegasissa ollaan” ym. vetoamiset, joten yksin joutui jatkamaan. Korkkarit vaihtuivat kuitenkin tennareihin, jotta olisi tarvittaessa päässyt lujempaa hulluja karkuun. :P Ei tullut tarvetta (huh) ja kiltisti olin pian pehkuissa minäkin. Hotellille palattuani heitettiin nukkuvan Ellin kanssa läppää oven takana odottavista miehistä yms. Elli oli ihan et pyydä sisään vaan jne. Aamulla ekana Elli tokas, ettei ollut yhtään kuullut yöllä kun tulin. Unissapuhujien kruunamaton kuningatar! :D

Seuraavana päivänä käytiin syömässä Heart Attack -hampparipaikassa, joka suorastaan mässäilee epäterveellisyydellään. Sieltä saa mm. maailman rasvaisimmat pirtelöt! :D Tarjoilijoilla on päällä hoitsupuvut ja miehillä lääkärintakit. Asiakkaille laitetaan sisään astuessa potilaskaapu ja aulassa on rullatuoli "jenkkimitoituksella". Todettakoon, että valtaosa asiakkaista oli ihan sopivia tuohon tuoliin. Jos painaa yli 150 kg, paikassa saa syödä ilmaiseksi. Kerran yhdyttiin raikuviin aplodeihin kun astetta isompi kaveri punnittiin.

Kerrankin laiha olo

Kolmantena iltana päästiin vihdoin ja viimein Stripille asti. Suunnattiin suoraan Caesars Palaceen, koska siellähän niitä Frendejä kuvattiin. Syy se on paraskin syy. :) Paikka oli hmmm... mitäköhän adjektiivit tähän sopisi..? Mahtipontinen, hieno, upee, magee jne. Käytiin ottaas kuvia ympäri rakennusta, luonnollisesti myös vihkikappeleitten luona.

O-ou!
Elli näyttää niinku hyppäis, mut lattia huijaa

 Hotellin yökerhoon näytti olevan niin pitkät ja valikoivat jonot, että meinattiin luovuttaa saman tien. Sattumalta nähtiin kuitenkin Ladys Line -kyltti ja päästiin ilmaiseksi supernopeasti sisään. Tavattiin suorilta myös ilmeisen rikas tyttö, joka tykkäs mun kampauksesta ja tarjosi sen takia kierroksen. Ja hauskaahan tässä oli se, että olin Ellille aiemmin kehunut samaisen tytön tukkaa, hehee!

Tukat

Jälleen kerran ilta meni mukavasti ja nätisti. Pikkumoka MEINAS käydä allekirjoittaneelle kun ajankulun taju katosi ja palasin hotellille pari minuuttia ennen kuin kyyti lähti lentokentälle. Onneks oli pakattuna etukäteen, thihihii. :)

Las Vegas oli juuri sellainen, millaisen kuvan oli leffoista ja sarjoista saanut. Sikana hotelleja, casinoja, valoja ja meininkiä ympäri vuorokauden. Ainut huono puoli Vegasin reissussamme oli, että me vähän niinku unohdettiin pelata. Tsekkailtiin vaan meininkiä ja muiden pelaamista ja jotenkin siinä vain kävi niin. Mut sattuuhan sitä. -Niin sattuu. Kaikille! (Kumman kaa rules.)

Sunnuntaina lennettiin San Franciscoon, jossa majaillaan Lotan ja Arton luona. Ihanaa, vähän kuin ois kotiin tullut! <3

torstai 26. huhtikuuta 2012

Päivä 239 - Los Angeles

Soon Ameriikka ja LA nyt! Viimeisten viiden päivän pelipaikkanamme on ollut Hollywood ja sieltä olemme tehneet retkijä ympäri LA:ta. Asutaan siis ihan tässä walk of famesillä ja ollaan bongattu paljon hyviä tähtiä.

Ensimmäiset kolme päivää olivat toiminta täynnä, kun Jenna ja Pauli olivat myös täällä. Treffasimme joka aamu klo 9 missäs muualla kuin mäkkärillä ja siitä suuntasimme minne milloinkin.

Mielestäni viikon ehdoton kohokohta oli Universal Studios. Siellä oli paljon elokuvamaailmaan ja elokuvien tekoon liittyviä juttuja, kuten kuvauspaikkoja, studioita, näytös erikoistehosteiden tekemisestä, vuoristoratoja leffojen teemoilla ja vaikka mitä. Ei taas pysty edes kuvailemaan. Monissa paikoissa ja vuoristoradoissa piti laittaa 3D lasit päähän ja kaikki tuntui niin todelliselta, aivan kuin olisi itse ollut mukana mm. kingkong leffassa. :) Nyt on mm. täydellisten naisten katu ja paluu tulevaisuuteen auto nähtynä. Yksi meidän suosikkivuoristoradoista oli Simpsonit-teemalla tehty vuoristorata. Oikeasti vain vaunu, jonka edessä oli kangas, jossa pyöri video. Vaunu liikkui ja kallisteli kuvan mukana ja vettakin lensi paalle, jos satoi tai tiputtiin vesialtaaseen ja tuntui taas niin todelliselta. Kyllä muutes piti kiljua. :) Mutta oli niin huippua!




Myos Chinese Theatre tuli nahtya. Se on sama elokuva teatteri, jossa monet ensi-illat pidetään ja jonne monet tähdet kävelevät punaista mattoa pitkin. Kavimme katsomassa leffan Think Like A Man. Oli hyva. Kylla miehet ovat vaan ihania. ;) Teatterin ulkopuolella on useiden julkkisten käden- ja jalanjäljet.


Yhdeksi päiväksi ostimme lipun LA:ta kiertävään hopp-on hopp-off bussiin. Ja päivä oli tietty koko viikon kylmin.

Tarkoituksena oli kiertää Santa Monican ranta, Beverly Hills sekä Downtown. Aika kuitenkin loppui kesken ja jouduimme luopumaan Downtownista.




Downtowniin menimme seuraavana päivänä metrolla. Siellä ei ollut oikein mitään näkemistä, mutta tulipahan tehtyä. :)

Niin ja kyllä se Hollywood-kylttikin on nähtynä. Menimme sinne "kokeillaan tota tietä" periaatteella. Kävely kyltille meni pidemmän kaavan kautta. Kävelimme oikeastikin varmaan noin viisi kilsaa vuorilla ja sitä ennen varmaan toiset mokomat ennenkuin ohitimme asuinalueet ja pääsimme vuorille. Mut urheilun kannalta tämäkin. :) Ja maisemat ainakin olivat kauniit.

Kyltin lähelle päästyämme meidän sinnikkyys palkittiin. Siinä tosi turisteina kuvia otellessa yksi mies yhdestä miljoonatalosta huusi, et halutaanko tulla ottamaan kuvia sen parvekkeelta. Et se ei yleensä anna tälläisiä tarjouksia, mut me voitais tulla. Ja mehän mentiin. Siellä oli kaksi nuorta hyvännäköistä miestä, mut Nannalta meni mahikset, kun sillä oli vahingossa sormus (kyllä, Rajalin) vasemmassa nimettömässä. Sormus ei mahtunut keskariin, kun oli niin kuuma. Mulla ei ollut sormusta, mut niille tuli varmaan joku oikosulku, kun eivät tajunneet pyytää mua treffeille. Noh, eivat tienneet mita menettivat.


Niin ja ollaan nähty täällä tosi paljon julkkiksia, mut ei olla vaan tunnistettu vielä yhtään.

Tanaan illalla lennetaan Las Vegasiin. Nyt on jannat ajat, kun ei tieda pelaako sita itsensa miljonaariksi vai tuleeko sita mentya naimisiin. Joka tapauksessa pitakaahan peukkuja!

Päivä 239 - Fiji 2

Nyt onkin vaikea valita oikea paiva otsikkoon. Elimme nimittain viime lauantain kahteen kertaan, kun ylitimme +12 tunnin aikavyohykkeen lentaessamme Fijilta Los Angelesiin. Ja siksi pitkin pahkailla, et laskeeko lauantain kahteen kertaan vai mita. Tassa tovin pahkailtyani laskin sen kahteen kertaan. Nain ne ongelmat vaan ratkeaa. Ai etta.
Fijin reissun kolme viimeistä yötä oleilimme Love Island sarjan kuvauspaikoilla Bounty-saarella. Saari on pienempi kuin Mana-saari, kävellen tai kanootilla sen kiersi ympäri noin 20 minuutissa. Ja minä tykkäsin. Jopa enemmän kuin Manasta.

Kauniiden saarien, parin pilvettömän päivän ja täysylläpidon lisäksi paras juttu Fijillä oli suomalaispariskunnan, Jennan ja Paulin, tapaaminen Bounty-saarella. Tapaaminen tapahtui iltapäiväkahvilla, jossa Nanna kovaan ääneen tokaisi minulle Jennaan ja Pauliin nyökkäillen, että onneksi noikin otti kaksi keksiä kerralla, ettei tartte hävetä niin paljon. Vielä siinä ehdimme parhaimmat keksimuistot lapsuudesta kertailla, ennenkuin Pauli paljasti heidänkin olevan Suomesta.

Loppuajan vietimmekin suureksi osaksi neljästään. Täytyy sanoa, että Jenna ja Pauli olivat ensimmäiset rennot suomalaiset reppureissaajat, jotka olemme tavanneet tällä reissulla. Ja ai että, kun meillä oli hauskaa! Hyviä juttuja aamusta iltaan. :D Kyllä se on vaan niin paljon helpompaa tutustua ihmisiin ja olla oma itsensä, kun saa puhua omaa äidinkieltään. Ja arvatkaa mitä?! Meidän hyvä tuuri ei loppunut vielä tähän, Jennalla ja Paulilla oli sama lento Los Angelesiin kuin meillä. Jatko-osa siis luvassa. :)