maanantai 14. toukokuuta 2012

Päivä 255 – San Francisco ja Palo Alto


Täällä on vielä sunnuntai, joten yhtään ei tule myohässä: Hyvää äitienpäivää äidit! <3

Oli unohtua blogin päivitys vähäksi aikaa kun on pitänyt niin joka paikkaan hosua. Lisäksi tässä kävi niin hassusti, että Elli laittoi mut kirjoittamaan uudestaan kun kirjoitin viimeksi kuulemma liian lyhyestä ajasta. Höh ja pah, ei mennyt meikäläisen huijausyritykset läpi. :D Mutta lopputuloksena siis tekstiä pitkästi ja puuduttavasti, joten kuppi kaffia kätöseen ja hyvä asento huudettu. 

Vietettiin kaksi ihanaa viikkoa Lotan ja Arton luona Palo Altossa, josta on noin 40 minuutin matka San Franciscoon. Palo Alto on raikas ja jenkkimittakaavassa erittäin terveen oloinen kaupunki, jossa sijaitsee huippuyliopisto Stanford. Siellä tutkijavaihdossa on huippututkija Arto, jonka kanssa elämää jakaa huippuystävämme Lotta. Päätettiin tietenkin kyläillä heillä kun jenkkilässä asti ollaan ja päästiinkin harjoittelemaan jenkkikotirouvan elämää oikein olan takaa. 

Lotta maailman tarmokkaimpana ja aikaansaavimpana tytöntyllerönä oli myös huippu matkanjohtaja. Päästiin touhuamaan kaikenmoista mukavaa ilman että olisi tarvinnut itse suunnitella mitään. Oltiin vähän niinku all inclusive –lomalla plus vielä ohjelmapalvelu päälle. Jos normi täyden palvelun loma ois leffana 3D, niin kuluneet kaksi viikkoa ois varppina 4D. :D Hehee, taas uusia termejä lanseerataan. Tai no ei ehkä termejä, mutta mielikuvia. Mistä tulikin mieleen, että ollaan alettu vähentää valokuvien ottoa, koska kaksi 4 gigan korttia alkaa olla täynnä. Ollaan ruvettu ottamaan valokuvien sijaan muistikuvia.

Joo ja lörpötyksestä asiaan. Eli mitäs siellä sit tuli tehtyä. Ainakin ollaan urheiltu enemmän kuin koko reissun aikana aiemmin. Majapaikkamme taloyhtiöllä oli uima-altaan lisäksi oma kuntosali, jota käytimme suht ahkerasti. Superliikkujaisäntäparimme järjesti meille myös 3,5 tunnin vaellusreissun Kalifornian punapuumetsissä. En tiedä, voisiko vaellusmaastoamme kutsua vuoristoksi, mutta paljon oli nousua joka tapauksessa. Alkoi saada ns. perstuntumaa eli suomeksi sanottuna tuntumaan matkassa löystyneissä persuksissa. 

Arto potkaisee kihlattuaan (ei oikeesti osunut)

Suurta roolia kotirouvailussa näytteli tietysti shoppailu. Käytiin outleteissa, ostoskeskuksissa, tehtaanmyymälä-tyyppisissä kaupoissa, halpismarketeissa, tavallisissa marketeissa jne jne. Ei me ihan hirveästi osteltu, koska pelkillä rinkoilla mennään edelleen, mutta joitakin hyviä löytöjä tuli tehtyä, jee! On täällä vaan niiiiiin paljon halvempaa kuin Suomessa. Ja osa vaatteista tuli kyllä oikeasti ”heti-tarpeeseen” kun 9 kk päällä roikkuneista rentuista alkoi päivä paistaa läpi jo reiättömistäkin kohdista. :P Henkilökohtainen luxukseni oli Vera Wangin nahkasandaalit, uijuijui, rakkautta ensisilmäyksellä.

Hih, ja nyt ollaan tavallaan opiskeltu vähän Stanfordin yliopistossa kun oltiin Lotan mukana yhdellä espanjan tunnilla ja mä olin kahdella Bollywood-tanssitunnillakin! Jee, oli ihan parhautta päästä tanssimaan pitkästä aikaa. Tykkäsin hulluna! Ootan jo Suomeen paluuta, jotta pääsee tanssitunneille ja omien tanssiryhmien kanssa touhuamaan. Terkut Lippareille ja NääsDancelle! <3 

Ai niin ja JOO, meinas unohtua yks juttu äskeiseen aiheeseen liittyen! Käytiin katsomassa Lotan kanssa ihan järkyttävän magee nykytanssiesitys Stanford-museossa. En nyt ala tässä jauhamaan siitä, mutta voin kertoa myöhemmin kiinnostuneille. :) Kun itse keskityin Lotan kanssa kulttuuriosioon, Elli hoiti virallisemman puolen osallistumalla Arton kanssa johonkin seminaariin. Jako oli luonnollinen, koska Elli ja Arto ovat vanhoja työkavereita. Ai että kun näin vaan kaikki palaset loksahtelee nätisti paikoilleen tässä seurakunnassa.

Soluttauduttiin yliopiston touhuihin myös osallistumalla yhteen skandinaavien grillausiltaan sekä käytiin pari kertaa lounaalla kampusalueella. Lisäksi Rinsessa pääsi kolmannen (3!!!) kerran huoltoon. Nyt se kovalevy vissiin vaihdettiin vasta oikeasti. Kuvittelisi tällä kertaa saaneen kunnon hoitoa kun pääsi ”kotikaupunkiinsa” huoltoon. Nähtiin muuten Palo Altossa edesmenneen Steve Jobsin kotitalo sekä Applen liike, jossa hän työskenteli aikoinaan. R.I.P. Steve ja mustat poolopaidat.

San Franciscossa käytiin kahtena päivänä. Eka setti sisälsi Golden Gaten sekä Pier 39 –alueen katsastuksen. Silta oli vai-kut-ta-va! Vau! Siltafriikki Myllymäki kiittää suunnittelijaa ja rakentajia (ja joo, toki myös kaikkia muita projektiin osallistuneita tahoja, ettei kenenkään tarvitse vetää herneitä nenuleihin, thihihi).

Äiti kato ilman käsiä!

Sunnuntai käynnistyi täydellisesti pannariaamupalalla perinteisessä jenkkidinerpaikassa. Aijaijai, oli herkkua, mutta vähän turhankin täyttävää. Muutenkin syötiin kuin kuninkaalliset isäntäväkemme ja välillä ravintoloiden hoivissa. ***Tähän väliin varoitus kotiväelle, jotta älkää sitten lentokentällä säikähtäkö ’leveä kuljetus’ –kylttiä, joka nykyään vaaditaan meidän eteen...***

Nam!

Toinen päivä San Franciscossa kului kierrellessä kaupunkia ympäriinsä. Nähtiin mm. Meksikolaista kansantanssia keskusaukiolla sekä tutustuttiin Little Italyyn ja länsimaiden suurimpaan China Towniin. SF on tällä hetkellä mun lempikaupunki Jenkeissä ja itse asiassa koko reissun toiseksi mukavin kaupunki (Sydneyn voittanutta ei ole). En tiedä, miten seuraavan asian nätisti ilmaisisi (joten sanon suoraan), mutta Jenkit on täynnä todella lihavia ihmisiä. En siis tarkoita tällaisia normipullukoita, vaan semmoisia, joita Suomessa sanotaan sairaalloisen lihaviksi. Eräs hostellikämppis sanoi tämän johtuvan siitä, että kaikki ruoka (etenkin liha) on täynnä joitain ihme hormoneita. En tiedä kuin totta on, mutta mua on helppo pelotella. :D Ei ihan hirveästi huvittaisi jäädä esim. vuodeksi vetämään tänne hamppareita. Noh anyway asiaan taas, SF ja Palo Alto eroavat aiemmin nähdyistä jenkkikaupungeista terveemmällä olemuksellaan. Ihmiset näyttää normaaleilta, kaupunki puhtaalta ja rakennukset kauniilta. Pohjolan Plikat suosittelee.


Kaupunkikuvaa

Satunnaisen altaalla oleskelun lisäksi aurinkoa saimme yhtenä rantapäivänä. Huristelimme puolen tunnin matkan rannikkokaupunki Santa Cruziin, joka oli vallan mukava paikka. Jenkeissä tyypillistä tuntuu olevan, että rannan yhteydessä on huvipuisto. Näin oli myös Los Angelesin Santa Monicassa. Ei käyty laitehuvittelemassa, mutta syötiin Santa Cruzissa makoisat ja superedukkaat ($4) kanaburritokset. Kaliforniassa meksikolaisia ruokapaikkoja tuntuu olevan kuin sieniä sateella tai sushikioskeja Ausseissa. 

Ihanat Riskit Santa Cruzissa

Lennettiin viime yönä New Yorkiin. Lento lähti Los Angelesista, jonne ajettiin eilen isäntäpariskuntamme kanssa. Rantareitti San Franciscosta Losiin oli hieno kokemus. Veti vertoja Aussien Great Ocean Roadille! New York on matkamme viimeinen etappi. Huijuijui, aika on mennyt hujauksessa. Tuntuu kuin olisi ollut vain parisen kuukautta pois kotoa vajaan yhdeksän sijasta. Ajatukset eksyvät yhä useammin koto-Suamehen. En meinaa malttaa odottaa, että näkee siskojen plikat, muun perheen, kaikki kaverit jne!!! Äiti-rakas, muistathan sit ne lihapullat ja muusin? Ja iskä, heitetään sit ekana Elli juna-asemalle kun tullaan (en viiti laittaa erikseen mailia). Ikävä kaikkia. Kohta nähdään, jee!

7 kommenttia:

  1. Hei!! Tämäkin tyttönen on kotiutunut laitokselta, rankka oli reissu.. mutta sitäkin ihanampi palkinto <3 Tyttö on käsittämättömän kaunis ja suloinen <3 Kerron Sanna sähköpostilla lisää ja laitan kuviakin samalla tulemaan kunhan tästä ehdin :) Tuntui varmaan mukavalta nähdä tuttuja kasvoja siellä (Lotta ym.) ja eipä tuo tarina ole tuosta tylsemmäksi muuttunut :) Estellalta terveisiä (Erkki-papan antama työnimi :D), täytyyhän Suomessakin olla oma prinsessa <3 Terkut myös Ellille, nauttikaa vielä viimeisistä palasista! Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Elina-rakas! En malta odottaa, että pääsen näkemään teitin prinsessan! :)

      Poista
  2. Viimeinen lause oli ihanin. Kohta nähdään oikeasti! :) Mille juna-asemalle Elli heitetään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, nyt vasta huomasin kysymyksen. Mutta Tikkurilaan meni (ei maalikauppaan).

      Poista
  3. Ui ui ui, komppaan Teijaa viimeisestä lauseesta! :) Ihanaa, pian nähdään!

    VastaaPoista
  4. Ihan loppusuoralla jo ootte, tervetuloa kotiin!!! :)

    VastaaPoista
  5. hei! kerta tai kaksi vielä ! ...oikeesti... !!! Ette voi jättää hienoa blogianne ""tohon"" ! blease: edes jonkinlainen yhteenveto tms. kiitos !

    VastaaPoista